torstai 18. joulukuuta 2008

Petri Markkunen kohtaa Belsebuubin

Terve taas kaikki blogini lukijat! Tänään olen ollut todella ahkera veijari; perinteisen torstain vesijumpan jälkeen kävin pienellä hölkkälenkillä Pärnäjärven kuulaissa maisemissa jonka jälkeen soittelin hyvän huomenen toivotukset ystävälleni Artulle Kuopioon. Tämän jälkeen suuntasin aamiaiselle vanhalle kulmakunnan suosikkimestalleni, Patalahden Essolle. Siinä paikan perinteistä 'Patiksen Penkkipuuroa' aamujaisiksi lusikoidessani tapasi mieleni kuitenkin ajatuksen joka sinkoutui mieleni pohjukoihin sellaisella voimalla että olin röhnäistä puurot väärään kurkkuun! Aamun valossa kylpevä huoltoaseman merkki kiinnitti huomioni ja sai kylmät väreet selkääni sinkoavat ajatukset liikkeelle.

Kas, legendaarinen Patalahden Esso, eli "Patis" kuten se Jämsän katuslangissa paremmin tunnetaan, muutti niin usean muun Esson tapaan nimensä St1:ksi vajaa vuosi sitten. Silti, kuten varman moni muukin, en kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota ennenkuin tänä nimenomaisena aamuna, penkkipuuroa suuhuni lapioidessani.

Siinä se seisoi - aamun verenkarvaisten auringonsäteiden valaisemana - Patiksen uusi St1 -kyltti. Silloin jokin laukaisi mieleni lukot ja kaikki oli yht'äkkiä kerrassaan pirullisen selkeää! "St" on, kuten tunnettua, globaali lyhennelmä katolisessa puheessa eritoten ilmenevästä sanasta "Saint". Kun taas luku yksi on englanniksi "one". St1 on siis.... "Saint One" eli oikeaoppisesti lausuttuna jotakuinkin "Seint Wan"! Eli: Seint Wan... Seintwan.... Seitan.... SATAN!!!!

Koko hirvittävä johtopäätös oli siinä edessäni uhkaavana tolppana, auringon karmiininpunaisten säteiden luodessa infernaalista tanssiaan noiden kirjainyhdistelmien päälle. Olin siinä samassa vakuuttunut, että jotain katalaa oli tekeillä. Patalahden Huoltamolla olivat liikkeellä voimat, joiden kanssa ei ollut leikkiminen! Jätin puuron kylmenemään lautaselle ja kiirehdin ulos tuosta jumalanhylkäämästä paikasta. Aion soittaa myöhemmin tänään läheiselle ystävälleni, seurakuntapastori Juhani Mäkikalliolle, ja kysyä hänen mielipidettään tuosta asiasta. Onko huoltamon nimeäminen Pimeyden Ruhtinaan kunniaksi perusteltua, pelkkää rienausta vai jotain uhkaavampaa?

Joka tapauksessa tänä aamuna ajoin kaasu kolmantena jalkana kauas pois tuosta pimeyden ytimeksi mielessäni muodostuneesta paikasta. Enkä aio palata sinne aivan heti... en ennenkuin asia saa selvyyden!

1 kommentti:

silber kirjoitti...

Markkunen oli pilkillä (selvinpäin?) ja sai kahen sadan kilon mötkyn. Tästä ilostuneena Markkunen ajoin potkurilla avantoon ja jäädytti munansa. Nam ja kiitos rouva on hyvä vain, sanoi Pete ja hinasi itsensä Ladan kyytiin ja ajoi kuopion rautatieasemalle lämmittelemään. En jaksa kirjottaa enempää kun tämä Nokia uus qeyrtydfnhgrnjatr typonäppis on ihan limainen erään sairaanhoitajan toimesta.