Suuria sunnitelmia

Uusi päivä alkanut ja ahdistavat muistot Eerosta alkavat haihtua mielestäni hapankaalimehun huuruiseen usvaan, joka turruttaa mieleni kuin armelias vanha ystävä.

Blogini uskolliset lukijat muistanevat minun kertoneen aiemmin vanhasta elokuvasuosikistani, Henry Parisin ohjaamasta "The Opening Of Misty Beethoven" -leffasta. Olen katsonut kyseisen elokuvataiteen ajattoman klassikon viime päivinä useampaan otteeseen ja teoksen alkukantainen voima on saanut minun kypsyttelemään mielessäni kerrassaan loisteliasta ideaa.

Olen laatinut elokuvan pohjalta tarinasta teatterikäsikirjoituksen, ja suunnitelmissani oli saada tarina esitettäväksi Jämsän kesäteatterissa tulevan kesän aikana. Soveltaminen teatterimuotoon oli helppoa ja mielenkiintoista ja nyt käsikirjoitus on ollut jo pari päivää valmis. Olen kysellyt ystäväpiiristäni näyttelijöitä tuotantoon ja hyvä ystäväni Sirkka K. lupautuikin jo intoa puhkuen elokuvan nimirooliin. Itse näyttelisin miespääosan vuorotellen eri iltoina toverini Vesan kanssa. Kamreeri Schultzea esittäisi naapurini Kari ja Mistyn sisäkköystävää Geraldinea muuan Liisa.

Tarjottuani ideaa kesäteatterin väelle, sain kuitenkin yllättäen hyvin negatiivisen vastaanoton. En tiedä miksi, mutta jostain syystä kesäteatterin pyörittäjä Timo Salonen oli sitä mieltä, että näytelmä ei soveltuisi kaavailemani Jämsän Kesäteatterin Perhepäivät - tapahtumaan heinäkuussa, EIKÄ lapsille ja nuorille suunnattuun "Teatteri tutuksi" -teemakokonaisuuteen myöhemmin kesällä. Olen nyt joutunutkin punnitsemaan, olisiko esitys mahdollista liittää eläkeläisille suunnattuun hengelliseen teatteriviikkoon heti kesäkuun alussa, voi tosin olla että aikataulu on silloin liian nopea.

Jätän asian hautumaan. Sirkka on tuohtunut siitä, ettei näytös välttämättä onnistu, sillä hän on päässyt hyvin rooliin sisään ja esittänytkin tarinan keskeisiä kohtia monologina Jämsänkosken kirjaston runoilloissa vaihtelevalla menestyksellä, kunnes kirjaston henkilökunta lopulta pyysi Sirkkaa käyttämään jatkossa muiden kirjastojen palveluja.

---

Tänään olen leiponut kääretortun. Käytin siihen täytteeksi tofua, ja mielestäni tällainen suolainen välipala on oivallista purtavaa eritoten työpäivän tauoilla. Laitan oheen reseptin, jota saatte vapaasti käyttää:

4 kananmunaa (isoja)
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
hyppysellinen perunajauhoa
1tl leivinjauhetta

täyte:
2dl tofua
3rkl lakkahilloa
1kkp rahkaa tai smetanaa
iso kaalinpää

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Vuoraa reunallinen uunipelti paperilla.

2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos kaapimella sekoittaen. Tasaisemman lopputuloksen saat siivilöimällä. Levitä taikina pellille ja paista torttua uunin keskitasossa 6-8 minuuttia.

3. Ripottele pellin mittaiselle leivinpaperille vähän sokeria ja kumoa torttu sille. Irrota alustana ollut leivinpaperi.

4. Levitä täyte torttulevylle ja kääri se rullalle paperin avulla. Kääri alku tiukkaan sormilla painellen ja jätä saumakohta piiloon.

5. Anna tortun jäähtyä paperiin käärittynä. Leikkaa kääretorttu viipaleiksi tarjoilua varten.

Ensi kertaan, ystävät!

Uusi vuosi ja paikat hajalla

Huh huh, ei voi muuta tosiaan sanoa kuin että huh huh!

Uusi vuosi alkoi todella railakkaasti omalta osaltani. Olin yksin kotona niin kuin aina ja päätin siinä sitten juhlia uutta vuotta totutun tuttuun tapaan katsellen Marco Bjurströmin esityksistä tekemiäni kokoelma-dvd:itä. Niitä katsellessa otin samalla norjalaista punaviiniä ja silittelin lemmikkimarsuani Eeroa hiljakseen hyräillen Myllärin Ireneä. Tuo kappalehan on kuuluisan laulajan Teuvo Valon, jonka musiikki saa minut aina niin hyvälle ja samalla hiukan itkuisellekin tuulelle. Teuvo Valo kun osaa koskettaa minua hyvin syvältä sielusta ja saa elämän näyttämään niin pieneltä ja merkityksettömältä. Mutta kuitenkin kaikki vain hyvällä tavalla.
Mutta jotten taas eksyisi liikaa aiheesta niin kerronpa nyt teille rakkaat lukemattomat lukijani miksi uusi vuosi oli osaltani hiukan ankean puoleinen.

Siinä punkkua juodessa ja marsua silittäessä aloin olla jo pienessä huppelissa ja samalla ihan Marcon esitysten vietävissä ja ajatuksissani ollessa aloin haikailemaan herkullisen paahtopaistisämpylän perään. Niin kuin arvata saatoittekin, minä humalapäissäni kuvittelin pitäväni kädessä tätä hampurilaista ja haukkaisin sitten ison palasen ja kuulin kuinka ihanasti hampaiden välissä paahtopaistisämpylä päästi kovan rasahduksen ja Marcon vitseille naureskellessa tunsin kuinka majoneesit purskahtivat leivästä suuhuni ja saatoin nauttia ihanasta illasta yhdessä marsuni kanssa. Silloin se tapahtui! Tajusin että eihän sämpylässäni ole ikinä, ei siis IKINÄ majoneesia! Meinasin kertoa marsulleni että nyt olen erehtynyt pistämään majoneesia sämpylän väliin, mutta marsua nostaessani ymmärsin mistä oli kyse. Olin Marcon ja punkun yhteisen huumaavan vaikutuksen aikana puraissut Eeron pään poikki!
Kesti vielä tovi ennen kuin tajusin lopettaa Eero-marsun pään pureskelun ja sen mureiden palasten nieleskelyn. Loput sylkäisin lattialle nojatuolini viereen siniselle bukleematolle.
Olin tilanteesta niin järkyttynyt etten enää edes kuullut Marcon ihanaa lässytystä, jota en muissa tilanteissa olisi millään kyennyt ohittamaan.
Nyt vain silitin yhä kiihtyvällä tahdilla Eeron päätöntä ruumista ja yritin vakuutella Eerolle, että kaikki on hyvin että kyllä isä saa kaikki asiat taas järjestymään.
Heti seuraavana aamuna huonosti nukutun yön jälkeen kävinkin ostamassa Eerolle uuden pään kirpputorilta. Löysinkin sopivan näköisen lelugorillan jonka pään katkaisin kotona näppärästi uusilla Fiskarsin saksilla ja teholiimaa käyttäen liimasin Eerolle uuden pään. Vanhan pään hautasin takapihan pelargoniakukkapenkkiin. Levätköön Eeron vanha pää siellä rauhassa.
Uuteen päähän totuttelu vei hetken aikaa ja siksi olen ollutkin aika hiljaa blogini suhteen. Surutyö oli tehtävä ja vei toki aikaa tutustua uuden pään saaneeseen marsuuni.
Eero on nykyään hyvin hiljainen eikä syökään enää mitään ja turkkia on alkanut tiputella uhkaavan kovalla vauhdilla. Ehkä Eero on vielä vihainen minulle kun menetti päänsä niin järkyttävällä tavalla eikä nähnyt Marcon esityksiä loppuun asti. Pilasin siis Eeron täydellisen illan, mutta uskon että Eero vielä jonakin päivänä oppii tykkäämään uudesta päästään ja antaa minulle anteeksi kauhean virheeni.

Nyt elämä taas hymyileekin minulle ja Eerolle myös. Olemme jälleen kuin paita ja peppu ja koitan tästä lähtien muistaa lupaukseni Eerolle: En syö enää paahtopaistisämpylää punkkua juodessani!