On jälleen joulukuu. Hentoinen lumi peittää tienoon ja sisuskaluja myöten lempeitä väristyksiä lähettävä pohjoistuuli puhaltaa pimenevältä taivaalta. Se lipuu yli talviuntaan näkevän perunamaan, kietoo huntunsa Alois-sedän vanhan huvimajan ympärille ja lipoo verestävällä kielellään puhtaaksi autokatoksen päälle kerääntyneen lumen. Jossain ulvoo yksinäinen metsästäjä, repaleiset pilvet roikkuvat raskaana verhona kaiken olevaisen yllä, yksinäinen lumikola seisoo jämeränä ja houkuttelevana pihan keskellä kunniapaikalla, sen äänetön kutsu repii sydäntäni kahtaalle. Tänä päivänä päätin aloittaa blogini.
Päivä on minulle erityinen myös siitä syystä, että tulee kuluneeksi TASAN 156 vuotta venäläisen fyysikon Orest Khvolsonin syntymästä. Tuo menneen ajan suurmies muistetaan hänen peräänantamattomuudestaan ja ikiaikaisesta tarmostaan painovoimaisen linssiefektin tutkimuksessa. Ilman Khvolsonin tutkimustuloksia emme varmaan tänäkään päivänä täysin ymmärtäisi painovoimaisen linssiefektin kaikkia aspekteja. Ja ilman tuota tietoa maailmamme olisi niin paljon kylmempi paikka.
Illalla, kun talven hämärä laskee, sytytän pihalle pienen nuotion Orest Khvolsonin kunniaksi, korkkaan pullon Voittoa ja lausun äänettömän kiitoksen hiipuviin liekkeihin.
Aiemmin päivällä ajattelin ystävääni Ismoa. On kulunut melkoinen tovi siitä, kun viimeksi sain nauttia hänen painostavasta läsnäolostaan asunnossani. Nautimme myöhäissyksyn siitakesienisatoa ja kuuntelimme kuinka ruotsalainen mestari Alfons Svanslös loihti levylautasella demonisia säveliä munniharpullaan (saks. Maultrommel) Heinrich Jösseckin (1728-1800) operetissa 'Kustaa Vilkunan hääyö'. On ihmeellistä, kuinka tuollaisesta pienestä metallisoittimesta on mahdollista saada esiin niin vakuuttavan jylhä pauhu. Istuessamme Ismon kanssa kuistillani nauttimassa siitakesieniä ja kuunnellessamme tuota juhlavaa levytystä ei sanoja tarvitu; yhteys koko ympäröivän todellisuuden kanssa paisui järkälemäisiin mittoihin ja ennen kuin huomasimmekaan, alkoivat aamun ensi säteet valaista kuistin paksuja lyijylasi-ikkunoita. Oli aika hyvästellä toverini ja mennä lepäämään. Täytyykin soittaa Ismolle ja kysyä josko hänellä olisi mitään uusia levytyksiä varastoissaan. Siitakesieniä kyllä pakastimessa riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti