Kävellessäni aamuyöllä kotiin lähimetsästä, mieleeni tulvi omituisen lämmin tunne, joka valtasi ennenpitkää koko kehoni. En pystynyt jatkamaan matkaani vaan istahdin lumiselle kannolle ja jäin kuuntelemaan läheisen moottoritien rauhoittavaa hiljaisuutta. Tuossa istuessani katseeni osui taivaalle, jossa tuttujen tähtikuvioiden seassa olin näkevinäni jotain, joka kiinnitti huomioni välittömästi.
Oli kuin taivaankannen keskellä, rahtusen itään Van Maanenin tähdestä (Gl 35, LHS 7) olisi leijaillut ameebamaisen muotoinen, kellertävän ja okran sekoitusta väritykseltään ollut pilvikertymä, joka lipui hitaasti kohti etelää. Näkyä kesti vain muutaman minuutin ajan, kunnes pilvi alkoi hävitä näkyvistä ja katosi lopulta kokonaan silmämääräisesti arvioiden noin 1000 00000 km Tau Cetin tähteä (BD−16°295) pohjoiseen.
Kun olin päässyt kotiini, nukahdin keittiööni. Näin hyvin todentuntuisen unen, jossa 1500-1600 luvulla elänyt hollantilainen historioitsija Ubbo Emmius saapui luokseni tähdistä. Hän otti minua kädestä ja katsoi minua syvälle silmiin sanomatta sanaakaan. Tunsin kuinka vatsaani alkoi vääntää ja minut täytti palava halu herätä.
Kuinka kauan nukuin, on mahdotonta arvioida, sillä kun heräsin oli jo pimeää. Heti noustessani kaivoin kirjahyllystäni Emmiuksen elämää käsittelevän elämänkerran (kirj.Nicholas Mulerius 1638) ja selasin sen tarkasti lävitse. Uneni ei kuitenkaan saanut kirjan kautta minkäänlaista selitystä, joten lähdin pihalle kolaamaan lunta. Sitä olikin satanut yöllä oikein kunnon määrä ja siinä huhkiessa yön tapahtumat painuivat mielessäni taka-alalle. Silti, en voi olla ajattelematta: "Olipahan yö!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti