Aivan mahtavaa päivää kaikille teille blogini lukijat!
Syksy alkaa olla täällä Jämsässä jo melkoisen pitkällä ja kohta koittaa se ihana aika jolloin pääsen toteuttamaan rakkainta harrastustani: lumen kolausta! Olen valmistautunut tuohon miehet pojista erottelevaan kamppailulajiin pitkin viikkoa hakemalla kokoelmani kolat alas navetan vintiltä huollettaviksi. Tuo toimenpide on muodostunut vuosien mittaan jonkinlaiseksi rituaalinomaiseksi toiminnaksi jota pyrin toteuttamaan lähes fanaattisella hartaudella.
Päivä, jolloin laitan kolat toimintakuntoon, alkaa yleensä kukonlaulun aikaan (tosin minulla ei ole ollut enää elävää kukkoa sitten vuoden 2005 syyskuun, jolloin yritin valmistaa kotioloissa sinappikaasua, mutta olen täyttänyt vanhan 'Kridden' ja asentanut hänen vatsalaukkuunsa vanhan herätysvekkarin). Tukevan aamiaisen jälkeen jynssään itseni läpikotaisin puhtaaksi mäntysuovalla, laitan itselleni pyhävaatteet päälle, Alois-papan vanhan buurilaissotien aikaisen hellekypärän päähäni ja suuntaan navetan ylisille, jossa säilytän mittavaa lumikolakokoelmaani.
Valikoin aina kolien kunnostuspäiväksi aurinkoisen sään, jotta minulla ei ole pelkoa vesisateesta joka saattaisi vahingoittaa kolia. Toki sää saa olla viileää, sillä kolien valmistuksessa käytetty muovi tulee monesti liian notkeaksi mikäli lämpötila kohoaa yli 15 asteen. Tämä siis nykyaikaisten kolien kohdalla, esimerkiksi isäni 70-luvun alussa ostama lasikuituinen ja emaloitu Weiss-Birkenau XC6 lumikola pysyy jämäkkänä vaikka hellekelillä, sitä vanhemmista kolista puhumattakaan. Niillä on hyvä treenata kolausta kesällä läheisellä soramontulla tai Himoksen laskettelurinteillä, joissa menneenä kesänäkin kolasin mukulakiviä ylämäkeen voimaharjoitteluna. Olen tehnyt tällaista harjoittelua jo vuosia, jonka ansiosta Himoksen rinteiden pituus on kasvanut joka vuosi toista metriä. Tästä kiitoksena laskettelurinnettä ylläpitävä taho onkin antanut minulle vuosittain lahjaksi ilmaisen kokovartalopilateksen.
Kun olen tuonut kolat pihalle ja asettanut ne siistiin riviin navetan seinustalle, voi kunnostaminen alkaa. Aluksi puhdistan kolat kesän aikana kertyneestä siitepölystä ja saivareista, sen jälkeen pesen ne hellävaroen manteli-vernissaliuoksella käyttäen apuna ainoastaan gotlantilaista säämiskäkangasta. Tuon jälkeen on vuorossa puurakenteisten kolien tervaaminen. Tervan imeytyessä valelen lakkabensiiniä uudempien kolien muoviosiin jotta niiden luisto saa maksimitehon. Fläämistä vuonna 1997 ostamani valurautainen raskaskola "Vreni Schneider" kaipaa puolestaan ruostesuojausta, jonka teen perinteiseen fläämiläiseen tapaan urean avulla. Jouluaaton kolausta varten yksinomaan käyttämäni mahonkinen, kupariheloilla ja helmiäiskahvoilla koristeltu, Baijerissa 1800-luvulla käsityönä valmistettu Gusswerk Hacker-Pschorr HM83 "Der Aase" vastaavasti käsitellään tarkkaan sentti sentillä vanupuikon ja mehiläisvahan avulla lohkeamien varalta. Tuota kokoelmani lippulaivaa huoltaessani tulen tapani mukaan poltelleekseni suuren vorarlbergiläisen Taraxacum officinale -sikarin ja juoneeksi pienen puollollisen ehtaa kirgisialaista männynpihkarommia.
Kolien metalliosat vaativat vielä omat toimenpiteensä ja lopulta kannan koko 43 kolaa käsittävän kokoelmani takaisin varastoon odottamaan ensilumia. Niitä odotan polttava tunne sisälläni itsekin, sillä onhan lumikolaus yhtä aikaa sekä verraton ajanviete, että miehen ja kolan kamppailua luontoäidistä työntyvää valkoista, kaiken syövää massaa vastaan.
Iloista lumenodotusta kaikille!
torstai 27. lokakuuta 2011
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Mielipiteeni Kreikan tilanteesta
Olen saanut viime aikana paljon vihaista postia, jossa minua on vaadittu ottamaan kantaa mediassa voimakkaasti esillä olleeseen Kreikan tilanteeseen. Minulle on mm. lähetetty kuutiometreittäin härskiintynyttä tsatsikia jota olen joutunut syömään hampaat irvessä jotta postilaatikkooni mahtuisi myös tavallista postia.
Käsitykseni mukaan Kreikan tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Ilmatieteen laitoksen sivuston mukaan esimerkiksi (korvaani kovin miellyttävältä kalskahtavassa) itäkreikkalaisessa Petroupoliksen kaupungissa on tänään n. +27 astetta lämmintä, mikä on huomattavasti miellyttävämpi kuin Jämsän kovin kolea ja kostea +11.
Aurinkoinen ja lämmin sää toki vaikuttaa negatiivisesti suosikkilajini, lumikolauksen harrastamiseen, mutta vaikkei Kreikassa tulisikaan tänä vuonna yhtä paljon lunta kuin Suomessa, on helleeneillä vastaavasti paljon enemmän hiekkarantoja kuin meillä täällä pohjolassa. Hiekan kolaaminen on myös aivan hyvä ja kuntoa lisäävä harrastus ja käy monesti jopa kovemmasta treenistä kuin perinteinen lumikolaus joten en näkisi syytä miksi Kreikan tilanne olisi tuoltakaan osin aivan järjettömän paljon huonompi kuin meillä.
En tiedä sitten, onko joku huolissaan bysanttilaisen kulttuurin voimistumisesta perinteisen antiikin kreikan kulttuurin kustannuksella, mutta koska tämä tapahtui vuonna 400 ennen ajanlaskun alkua, luulisin väestön sopeutuneen muutokseen jo hyvin - olkoonkin että antiikinkreikkalaiset rakennelmat alkavat olla perustavan remontin tarpeessa. Yritykseni Markkunen International on kuitenkin tarjonnut auttavasti sojottavan kätensä tähän tarkoitukseen ja olemme solmineet ateenalaisen zoologian kuraattoti Jorgos Souvlakis jr:n kanssa sopimuksen Akropolis-kukkulan rakennusten varustamisesta uusilla sadevesiränneillä jollaiset koko kompleksista käsittämättömästi on täysin puuttunut. Tällaisen parannuksen luulisi kohottavan Kreikan tilannetta entistä enemmän.
Mielestäni Kreikan tilanne on siis varsin hyvä, enkä ymmärrä kuinka siitä voisi olla jotain kohua. Tietystikin monet kreikkalaiset ovat kovin karvaisia, joka voi aiheuttaa ongelmia vetoketjullisten vaatteiden kanssa toimiessa, toisaalta lämmin ilmanala antaa myös Suomea otollisimmat olosuhteet naturismille, jolloin tämäkin ongelma poistuu.
Käsitykseni mukaan Kreikan tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Ilmatieteen laitoksen sivuston mukaan esimerkiksi (korvaani kovin miellyttävältä kalskahtavassa) itäkreikkalaisessa Petroupoliksen kaupungissa on tänään n. +27 astetta lämmintä, mikä on huomattavasti miellyttävämpi kuin Jämsän kovin kolea ja kostea +11.
Aurinkoinen ja lämmin sää toki vaikuttaa negatiivisesti suosikkilajini, lumikolauksen harrastamiseen, mutta vaikkei Kreikassa tulisikaan tänä vuonna yhtä paljon lunta kuin Suomessa, on helleeneillä vastaavasti paljon enemmän hiekkarantoja kuin meillä täällä pohjolassa. Hiekan kolaaminen on myös aivan hyvä ja kuntoa lisäävä harrastus ja käy monesti jopa kovemmasta treenistä kuin perinteinen lumikolaus joten en näkisi syytä miksi Kreikan tilanne olisi tuoltakaan osin aivan järjettömän paljon huonompi kuin meillä.
En tiedä sitten, onko joku huolissaan bysanttilaisen kulttuurin voimistumisesta perinteisen antiikin kreikan kulttuurin kustannuksella, mutta koska tämä tapahtui vuonna 400 ennen ajanlaskun alkua, luulisin väestön sopeutuneen muutokseen jo hyvin - olkoonkin että antiikinkreikkalaiset rakennelmat alkavat olla perustavan remontin tarpeessa. Yritykseni Markkunen International on kuitenkin tarjonnut auttavasti sojottavan kätensä tähän tarkoitukseen ja olemme solmineet ateenalaisen zoologian kuraattoti Jorgos Souvlakis jr:n kanssa sopimuksen Akropolis-kukkulan rakennusten varustamisesta uusilla sadevesiränneillä jollaiset koko kompleksista käsittämättömästi on täysin puuttunut. Tällaisen parannuksen luulisi kohottavan Kreikan tilannetta entistä enemmän.
Mielestäni Kreikan tilanne on siis varsin hyvä, enkä ymmärrä kuinka siitä voisi olla jotain kohua. Tietystikin monet kreikkalaiset ovat kovin karvaisia, joka voi aiheuttaa ongelmia vetoketjullisten vaatteiden kanssa toimiessa, toisaalta lämmin ilmanala antaa myös Suomea otollisimmat olosuhteet naturismille, jolloin tämäkin ongelma poistuu.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Painin läiskettä
Viikonloppuna täällä Jämsässä käytiin seurakunnan vuosittaiset lukkopainin Jämsän mestaruuskisat. Tuota tapahtumaa ollaan järjestetty v. 1810 alkaen, jolloin kansa kaipasi jotain korviketta vuotta aiemmin päättyneelle Suomen sodalle (1808-1809).
Tapahtuman alullepanijana pidetään Jämsän tuomioseurakunnan tuolloista arkkipiispaa Schweinrich Iso-Vilpposta, joka oli palvellut sodassa jefreitterinä raskaan karjaston päällystössä. Kerrotaan Schweinrichin saaneen Viaporin piirityksessä päähänsä mörssärin osuman ja tämän tapahtuneen tehneen hänestä äkkipikaisen ja riidanhaluisen luonteeltaan., joista luoteenpiirteistä oli myöhemmin hyötyä hänen pappisuralleen. Olipa Schweinrich haastanut sota-aikana itsensä kenraali Von Döbelninkin painiin kesken miehistön iltavoimistelun ja puskeneen häntä otsaan niin kovalla voimalla, että kenraali joutui pitämään sidettä päässään vuosia tuon tapahtuman jälkeen.
No, se historiasta. Viime lauantaina oli joka tapauksessa jälleen aika järjestää vuosittainen kilpailu ja saavuin paikalle Seppolan kappelille, jonka vanhassa nauriskellarissa painikilpailu vanhan Schweinrichin testamentillisen säätämän vaatimalla tavalla järjestetään.
Blogini uskollisimmat lukijat muistanevat kuinka jo aiemmin sivumennen mainitsin rakkaan ystäväni ja kylän pelätyimmän hurmurin, seurakuntapastori Juhani Mäkikallion harjoitelleen ahkerasti painikisaa varten. Meillä on ollut Juhanin kanssa tapana osallistua vuorovuosin tuohon kisaan, viime vuonna etenin aina puolivälieriin asti, jossa hävisin tiukan kamppailun suntio Uljanderia vastaan tuomariäänin 15-2. Pistin kyllä hyvin hanttiin, mutta 40 kiloa itseäni kookkaampi ja voimakkaasti hikeä erittävä suntio on hankalampi pideltävä kuin moni luuleekaan.
Tänä vuonna olin siis kuitenkin kannustamassa ystävääni Juhania, sekä myös seurakuntanuori Tuomoa, joka osallistui painin sekasarjaan. Tuomon urakka päättyi kovin lyhyeen sillä alkuerässä vastaan astellut, Jämsän Siwan kassalla kovan elämänkoulun käynyt Ritva "Jämsänkosken Ruuna" Hakkarainen vetäisi Tuomon vasemman polven sijoiltaan jo heti ensimmäisessä hyökkäyksessään, eikä yhdellä jalalla pomppineella seurakuntanuorella ollut mitään jakoa väistellä kun Ritvan vasen suora nakutti teräviä läimäisyjä Tuomo-raukan nivusiin. Tuomon palatessan tajuihinsa myöhemmin illalla häntä hävetti, sillä olihan 53-vuotias Ritva häntä paitsi vajaa 20 vuotta vanhempi myös laktoosi-intoleranssin piinaama liima-addikti. Turhaa selittelyä sanon minä, enemmän treeniä Tuomo!
Sillä välin kun olin katsomassa Tuomon ja Hakkaraisen kamppailua, oli Juhani jo saanut oman kisansa hyvään vauhtiin; alkuerissä filatelisti Brunberg ja helluntaiseurakunnan diakonissa Iiris Kymäläinen olivat täysin vastaantulijoita Juhanin rullatessa yli satakiloisen vartensa heidän kasvoilleen. Saapuessani pääareenalle Juhani oli jo tosi toimissa semifinaalissa ja pääsin näkemään kuinka hänen rokonarpiset käsivartensa lukkiutuivat metropoliitta Simeonin niskan ympärille kuin itäsaksalainen polkupyörän lukko ja saivat ortodoksiliiton 15-kertaisen mestarin luovuttamaan kisan saman tien. Pystyin vain hymyilemään tyytyväisenä, sillä kaikki ne pitkät ja pimeät syysillat jolloin piehtaroimme Juhanin kanssa tämän ladossa harjoitellen lukkopainia näyttivät saaneen Mäkikalliolle todellisen taisteluraivon päälle.
Illan kääntyessä yöksi oli finaalin aika. Järjestäjien vaihdettua puhtaat oljet kellarin lattialle, asettui Juhani areenalle valmiina kohtaamaan illan viimeisen vastustajansa - hallitsevan mestarin suntio Uljanderin. Minua hirvitti - ei ainoastaan koska muistikuviini palasi vuoden takainen tappioni liukkaalle pihtiputaalaiselle, vaan koska kuulin Uljanderin vetäneen pullollisen risiiniöljyä raakana ennen finaalia, kovaan vireeseen päästäkseen. Mutta huolet oli heitettävä unholaan, sillä kello löi 23 ja kanttori Backlund soitti läheisessä kellotapulissa kirkonkelloja finaalin alkamisen merkiksi.
Muistikuvat finaaliottelusta ovat mielessäni vain hämäränä utuna. Ajaessani kotiin aamuyöllä, Juhanin istuessa vieressäni synkkänä ja vaitonaisena, yritin koota ottelun ratkaisuhetkiä mielessäni - siinä kuitenkaan onnistumatta. Muistan Juhanin aloittaneen ottelun aggressiivisesti ja iskeneen suoraan kiinni suntio Uljanderin reiteen, mutta otteen luiskahtaneen välittömästi ja Juhanin mätkähdettyä leuka edellä tantereeseen. Uljander karjui kuin kylmägeelillä voideltu imaami istuutuessaan vanhan pastorin pään päälle ja liukuen edestakaisin kuin rasvattu ahven. Juhani oli kuitenkin jo tässä vaiheessa tajuton, ja ottelu ehti loppua ennenkuin se kunnolla alkoikaan.
Autoni kurvasi Ahvenlammin pappilan pihaan ja väsynyt ystäväni kampeutui ulos autosta. Hän oli jo kävelemässä yksin pimeyteen kun hän pysähtyi, tuntui empivän hetken ja palasi autolle. Ruuvasin sivuikkunan puoliksi alas ja Juhanin uurteiset kasvot työntyivät niin lähelle omiani että tunsin eilisiltana nautitun sorbitolin hänen hengityksessään. "Kuinka hyvä oli käydä painimassa, rakas toverini Pete." Juhani lausui väräjävällä äänellä ja kyyneleet kimalsivat hänen aknen runnomilla poskipäillään. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin, nyökkäsimme hyvän yön merkiksi ja ajoin pois pappilan pihasta.
Nousevan auringon ensi säteet värjäsivät taustapeilissäni näkyvän yksinäisen seurakuntapastorin hahmon karmiininpunaiseksi kuin hornan syövereistä nousseen kostajan. Mielessäni välkkyi kirkkaampana kuin koskaan selkeä ajatus, joka oli tehnyt tuloaan jo läpi koko pitkän yön: "minun täytyi saada pikaisesti lasi kylmää maitoa!"
Tapahtuman alullepanijana pidetään Jämsän tuomioseurakunnan tuolloista arkkipiispaa Schweinrich Iso-Vilpposta, joka oli palvellut sodassa jefreitterinä raskaan karjaston päällystössä. Kerrotaan Schweinrichin saaneen Viaporin piirityksessä päähänsä mörssärin osuman ja tämän tapahtuneen tehneen hänestä äkkipikaisen ja riidanhaluisen luonteeltaan., joista luoteenpiirteistä oli myöhemmin hyötyä hänen pappisuralleen. Olipa Schweinrich haastanut sota-aikana itsensä kenraali Von Döbelninkin painiin kesken miehistön iltavoimistelun ja puskeneen häntä otsaan niin kovalla voimalla, että kenraali joutui pitämään sidettä päässään vuosia tuon tapahtuman jälkeen.
No, se historiasta. Viime lauantaina oli joka tapauksessa jälleen aika järjestää vuosittainen kilpailu ja saavuin paikalle Seppolan kappelille, jonka vanhassa nauriskellarissa painikilpailu vanhan Schweinrichin testamentillisen säätämän vaatimalla tavalla järjestetään.
Blogini uskollisimmat lukijat muistanevat kuinka jo aiemmin sivumennen mainitsin rakkaan ystäväni ja kylän pelätyimmän hurmurin, seurakuntapastori Juhani Mäkikallion harjoitelleen ahkerasti painikisaa varten. Meillä on ollut Juhanin kanssa tapana osallistua vuorovuosin tuohon kisaan, viime vuonna etenin aina puolivälieriin asti, jossa hävisin tiukan kamppailun suntio Uljanderia vastaan tuomariäänin 15-2. Pistin kyllä hyvin hanttiin, mutta 40 kiloa itseäni kookkaampi ja voimakkaasti hikeä erittävä suntio on hankalampi pideltävä kuin moni luuleekaan.
Tänä vuonna olin siis kuitenkin kannustamassa ystävääni Juhania, sekä myös seurakuntanuori Tuomoa, joka osallistui painin sekasarjaan. Tuomon urakka päättyi kovin lyhyeen sillä alkuerässä vastaan astellut, Jämsän Siwan kassalla kovan elämänkoulun käynyt Ritva "Jämsänkosken Ruuna" Hakkarainen vetäisi Tuomon vasemman polven sijoiltaan jo heti ensimmäisessä hyökkäyksessään, eikä yhdellä jalalla pomppineella seurakuntanuorella ollut mitään jakoa väistellä kun Ritvan vasen suora nakutti teräviä läimäisyjä Tuomo-raukan nivusiin. Tuomon palatessan tajuihinsa myöhemmin illalla häntä hävetti, sillä olihan 53-vuotias Ritva häntä paitsi vajaa 20 vuotta vanhempi myös laktoosi-intoleranssin piinaama liima-addikti. Turhaa selittelyä sanon minä, enemmän treeniä Tuomo!
Sillä välin kun olin katsomassa Tuomon ja Hakkaraisen kamppailua, oli Juhani jo saanut oman kisansa hyvään vauhtiin; alkuerissä filatelisti Brunberg ja helluntaiseurakunnan diakonissa Iiris Kymäläinen olivat täysin vastaantulijoita Juhanin rullatessa yli satakiloisen vartensa heidän kasvoilleen. Saapuessani pääareenalle Juhani oli jo tosi toimissa semifinaalissa ja pääsin näkemään kuinka hänen rokonarpiset käsivartensa lukkiutuivat metropoliitta Simeonin niskan ympärille kuin itäsaksalainen polkupyörän lukko ja saivat ortodoksiliiton 15-kertaisen mestarin luovuttamaan kisan saman tien. Pystyin vain hymyilemään tyytyväisenä, sillä kaikki ne pitkät ja pimeät syysillat jolloin piehtaroimme Juhanin kanssa tämän ladossa harjoitellen lukkopainia näyttivät saaneen Mäkikalliolle todellisen taisteluraivon päälle.
Illan kääntyessä yöksi oli finaalin aika. Järjestäjien vaihdettua puhtaat oljet kellarin lattialle, asettui Juhani areenalle valmiina kohtaamaan illan viimeisen vastustajansa - hallitsevan mestarin suntio Uljanderin. Minua hirvitti - ei ainoastaan koska muistikuviini palasi vuoden takainen tappioni liukkaalle pihtiputaalaiselle, vaan koska kuulin Uljanderin vetäneen pullollisen risiiniöljyä raakana ennen finaalia, kovaan vireeseen päästäkseen. Mutta huolet oli heitettävä unholaan, sillä kello löi 23 ja kanttori Backlund soitti läheisessä kellotapulissa kirkonkelloja finaalin alkamisen merkiksi.
Muistikuvat finaaliottelusta ovat mielessäni vain hämäränä utuna. Ajaessani kotiin aamuyöllä, Juhanin istuessa vieressäni synkkänä ja vaitonaisena, yritin koota ottelun ratkaisuhetkiä mielessäni - siinä kuitenkaan onnistumatta. Muistan Juhanin aloittaneen ottelun aggressiivisesti ja iskeneen suoraan kiinni suntio Uljanderin reiteen, mutta otteen luiskahtaneen välittömästi ja Juhanin mätkähdettyä leuka edellä tantereeseen. Uljander karjui kuin kylmägeelillä voideltu imaami istuutuessaan vanhan pastorin pään päälle ja liukuen edestakaisin kuin rasvattu ahven. Juhani oli kuitenkin jo tässä vaiheessa tajuton, ja ottelu ehti loppua ennenkuin se kunnolla alkoikaan.
Autoni kurvasi Ahvenlammin pappilan pihaan ja väsynyt ystäväni kampeutui ulos autosta. Hän oli jo kävelemässä yksin pimeyteen kun hän pysähtyi, tuntui empivän hetken ja palasi autolle. Ruuvasin sivuikkunan puoliksi alas ja Juhanin uurteiset kasvot työntyivät niin lähelle omiani että tunsin eilisiltana nautitun sorbitolin hänen hengityksessään. "Kuinka hyvä oli käydä painimassa, rakas toverini Pete." Juhani lausui väräjävällä äänellä ja kyyneleet kimalsivat hänen aknen runnomilla poskipäillään. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin, nyökkäsimme hyvän yön merkiksi ja ajoin pois pappilan pihasta.
Nousevan auringon ensi säteet värjäsivät taustapeilissäni näkyvän yksinäisen seurakuntapastorin hahmon karmiininpunaiseksi kuin hornan syövereistä nousseen kostajan. Mielessäni välkkyi kirkkaampana kuin koskaan selkeä ajatus, joka oli tehnyt tuloaan jo läpi koko pitkän yön: "minun täytyi saada pikaisesti lasi kylmää maitoa!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)