Heippa vaan kaikki blogini intomieliset tavaajat! Tänään kirjoittelen täältä aurinkoisesta ja etnisiä rytmejä kaikuvasta Namibiasta, jossa olen jo kolmatta päivää työmatkalla kauppaamassa Markkunen Internationalin tuotteita paikallisille heimolaisille ja muille silmäätekeville.
Aamupäivän myyntineuvottelujen jälkeen oli parisen tuntia luppoaikaa ja käytin sen hyödyksi tutustumalla paikalliseen kulttuurielämään. Windhoekin laitakaupungilta löytyikin mitä mainioin palsternakkaravintola ja ahdoin kupuni täyteen tuota Aristoteleen aikanaan "Ukkosenjumalten Ambrosiaksi" kutsumaa herkkua. Itse tykkään paistella palsternakkasuikaleita hiljalleen sianihrassa pilkotun salottisipulin, meiramin ja anjovisraasteen kanssa, mutta namibialainen tapa tuntuu olevan ahtaa koko jötkäle kokonaisena suuhun suoraan pellosta tuotuna. Siihen päälle paikalliset hörppäävät höyryävän kuumaa palmunlehtiviinaa ja koko toimitusta säestää iloinen ja äänekäs rupattelu päivän tapahtumista. Koska oma bantukielen taitamiseni on vielä lapsenkengissään ja saa aikaan tahattoman uhkaavia tilanteita, olen tyytynyt vain huudahtamaan reippaan 'skål, du svarta gubbar!' -toivotuksen aina kun karvas palmuviina huuhtoo palsternakanpalan alas ruokatorveeni muljahtaen mennessään kuin vanha kunnon ystävä, jonka tiedän pian näkeväni vielä uudelleen.
Lounashetken jälkeen suuntasin kulkuni pitkin Windhoekin sivukatuja ja tutustuin muihin paikallisiin tapoihin. Tuokion istuin vanhan apinanleipäpuun katveessa pelaten myllyä vanhan espanjalaisen everstin kanssa, hän oli jäänyt Namibiaan buurilaissotien jälkeen kasvattamaan hamstereita ja oli nyt ansaitulla eläkkeellä. Suuren kamelinlannasta rakennetun tsasounan liepeillä puolestaan kohtasin hilpeän seurueen, joka tanssi perinteisiä namibialaisia tansseja ohikulkijoiden iloksi. Hymyillen ottivat matkalaisenkin mukaan "jatsaamaan" ja kyllähän siinä aikamoinen hiki pukkasikin kun voimakkaat mustat käsivarret heittelivät minua ilmaan kansantanssin pyörteissä. Iloisia velikultia nämä paikalliset!
Nyt palasin hotellille lepäämään. Kohtapuoliin olisi edessä vierailu suurlähetystössä, jonne ovat tilaamassa meiltä uusia nikkelilusikoita. Illan suussa olisikin alustavasti paluu Suomeen, vaikka kyllähän täällä Afrikaanien maassa olisi viettänyt vielä päivän jos toisenkin. Monihan ei tiedäkään, että omissa suonissankin virtaa hitunen afrikkalaista verta - äitini isoäiti nääs oli aikanaan lähetyssaarnaajana Addis Abebassa ja palasi sieltä kantaen sisällään rakkautensa hedelmää, jonka hänelle oli antanut paikallinen sokerileipuri erään vauhdikkaan basaarivierailun päätteeksi. Sitä kautta minuunkin on kantautunut hippunen tuon ikiaikaisen mantereen mystiikkaa, ja ehkäpä myös kasvoiltani voi havaita hitusen vaikutteita tuolta ihmisen alkukodista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti