Kuinka moni meistä onkaan koskaan todella pysähtynyt ajattelemaan haarapääskyjä? Itsellenikään eivät moiset luontokappaleet ole olleet juurikaan muita kuin lystikkäännäköisiä luontoäidin irvikuvia ja viheliäisiä tihutyöläisiä kaalimaalla. Vaan tulipa tuossa kun iltasella olin ojan pientareella passissa ja napsin noita kiusallisia höyhenen peittämiä pirulaisia alas puista vanhalla Maximillani, mieleen että eikö vaan niilläkin onnettomilla ole joku tarkoitus tässä luomakunnassamme?
Siltä siunaamalta hyppäsin pyörän selkään ja kiirehdin ystäväni, seurakuntapastori Juhani Mäkikallion tiluksille Ahvenlammille iso kasa alas ammuttuja haarapääskysiä taskuissani. Tapasin tuon iäkkään kirkonmiehen hänen kartanonsa pihamaalta etunojapunnerruksia tekemästä ja kun riuhdoin häntä jaloilleen, tunnisti Juhani minut ja leveä hymy kohosi hänen ahavoituneille kasvoilleen ja viskinpolttamalla äänellään hän lausui: 'Kuinka hyvä nähdä sinua, rakas toverini Pete!'. Kyyneleet valuivat pitkin Mäkikallion noen tahrimia poskia, kun hän kaappasi minut karhumaiseen syleilyyn ja rutisti minua täynnä jälleennäkemisen riemua, mikä oli hieman outoa, olimmehan vasta samaisena aamuna käyneet yhdessä torilla tiirailemassa typyköitä.
Ehkä kerron teille joskus, kuinka alkujaan tapasin Juhani Mäkikallion, mutta se on sen verran pitkänsorttinen legenda, että jääkööt toiseen kertaan. Tällä kertaa astelimme yhdessä tuumin sisälle pappilaan ja Juhani laittoi ukonputkiteen tulille ja istahdimme tuvan penkille turisemaan. Pikaisimmat kuulumiset vaihdettuamme (tuli ilmi että syy miksi olin tavannut Juhanin etunojapunnerrusten parista, johtui hänen treenistään seurakunnan jokavuotisiin painimittelöihin) nostin kissan - tai tässä tapauksessa haarapääskyt - pöydälle. Juhanin verestäviin silmiin syttyi kerrassaan eläimellinen himo kun kasa taskuissa muhjautunutta veristä höyhenmassaa lävähti pöytään. 'Kuinka hyvä nähdä noin monta haarapääskyn raatoa, rakas toverini Pete!' - huudahti Juhani ja kyyneleet alkoivat valumaan pitkin hänen rohtuneita huuliaan.
Teepannu vihelsi ukonputkiteen valmistumisen merkiksi ja Juhani kaatoi meille höyryävän kuumat kupit tuota mainiota luomujuomaa. Komeron perältä löytyi nippu kuivattuja Wilhelmiinoja ja siinä teetä hörppiessämme ja keksejä jauhaessamme tulin kysyneeksi Juhanilta asian, jonka takia olin pappilaan saapunut: "Juhani, osaatko kertoa mikä tarkoitus luomakuntamme osana on haarapääskyillä?"
"No helevetistäkö minä tiedän!!?!?!" huusi Juhani naama punaisena ja Wilhelmiinan rippeiden roiskuessa pitkin kasvojani. Voi että meitä sitten nauratti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti