keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Mielipiteeni Kreikan tilanteesta

Olen saanut viime aikana paljon vihaista postia, jossa minua on vaadittu ottamaan kantaa mediassa voimakkaasti esillä olleeseen Kreikan tilanteeseen. Minulle on mm. lähetetty kuutiometreittäin härskiintynyttä tsatsikia jota olen joutunut syömään hampaat irvessä jotta postilaatikkooni mahtuisi myös tavallista postia.

Käsitykseni mukaan Kreikan tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Ilmatieteen laitoksen sivuston mukaan esimerkiksi (korvaani kovin miellyttävältä kalskahtavassa) itäkreikkalaisessa Petroupoliksen kaupungissa on tänään n. +27 astetta lämmintä, mikä on huomattavasti miellyttävämpi kuin Jämsän kovin kolea ja kostea +11.
Aurinkoinen ja lämmin sää toki vaikuttaa negatiivisesti suosikkilajini, lumikolauksen harrastamiseen, mutta vaikkei Kreikassa tulisikaan tänä vuonna yhtä paljon lunta kuin Suomessa, on helleeneillä vastaavasti paljon enemmän hiekkarantoja kuin meillä täällä pohjolassa. Hiekan kolaaminen on myös aivan hyvä ja kuntoa lisäävä harrastus ja käy monesti jopa kovemmasta treenistä kuin perinteinen lumikolaus joten en näkisi syytä miksi Kreikan tilanne olisi tuoltakaan osin aivan järjettömän paljon huonompi kuin meillä.

En tiedä sitten, onko joku huolissaan bysanttilaisen kulttuurin voimistumisesta perinteisen antiikin kreikan kulttuurin kustannuksella, mutta koska tämä tapahtui vuonna 400 ennen ajanlaskun alkua, luulisin väestön sopeutuneen muutokseen jo hyvin - olkoonkin että antiikinkreikkalaiset rakennelmat alkavat olla perustavan remontin tarpeessa. Yritykseni Markkunen International on kuitenkin tarjonnut auttavasti sojottavan kätensä tähän tarkoitukseen ja olemme solmineet ateenalaisen zoologian kuraattoti Jorgos Souvlakis jr:n kanssa sopimuksen Akropolis-kukkulan rakennusten varustamisesta uusilla sadevesiränneillä jollaiset koko kompleksista käsittämättömästi on täysin puuttunut. Tällaisen parannuksen luulisi kohottavan Kreikan tilannetta entistä enemmän.

Mielestäni Kreikan tilanne on siis varsin hyvä, enkä ymmärrä kuinka siitä voisi olla jotain kohua. Tietystikin monet kreikkalaiset ovat kovin karvaisia, joka voi aiheuttaa ongelmia vetoketjullisten vaatteiden kanssa toimiessa, toisaalta lämmin ilmanala antaa myös Suomea otollisimmat olosuhteet naturismille, jolloin tämäkin ongelma poistuu.

Ei kommentteja: