Aivan mahtavaa päivää kaikille teille blogini lukijat!
Syksy alkaa olla täällä Jämsässä jo melkoisen pitkällä ja kohta koittaa se ihana aika jolloin pääsen toteuttamaan rakkainta harrastustani: lumen kolausta! Olen valmistautunut tuohon miehet pojista erottelevaan kamppailulajiin pitkin viikkoa hakemalla kokoelmani kolat alas navetan vintiltä huollettaviksi. Tuo toimenpide on muodostunut vuosien mittaan jonkinlaiseksi rituaalinomaiseksi toiminnaksi jota pyrin toteuttamaan lähes fanaattisella hartaudella.
Päivä, jolloin laitan kolat toimintakuntoon, alkaa yleensä kukonlaulun aikaan (tosin minulla ei ole ollut enää elävää kukkoa sitten vuoden 2005 syyskuun, jolloin yritin valmistaa kotioloissa sinappikaasua, mutta olen täyttänyt vanhan 'Kridden' ja asentanut hänen vatsalaukkuunsa vanhan herätysvekkarin). Tukevan aamiaisen jälkeen jynssään itseni läpikotaisin puhtaaksi mäntysuovalla, laitan itselleni pyhävaatteet päälle, Alois-papan vanhan buurilaissotien aikaisen hellekypärän päähäni ja suuntaan navetan ylisille, jossa säilytän mittavaa lumikolakokoelmaani.
Valikoin aina kolien kunnostuspäiväksi aurinkoisen sään, jotta minulla ei ole pelkoa vesisateesta joka saattaisi vahingoittaa kolia. Toki sää saa olla viileää, sillä kolien valmistuksessa käytetty muovi tulee monesti liian notkeaksi mikäli lämpötila kohoaa yli 15 asteen. Tämä siis nykyaikaisten kolien kohdalla, esimerkiksi isäni 70-luvun alussa ostama lasikuituinen ja emaloitu Weiss-Birkenau XC6 lumikola pysyy jämäkkänä vaikka hellekelillä, sitä vanhemmista kolista puhumattakaan. Niillä on hyvä treenata kolausta kesällä läheisellä soramontulla tai Himoksen laskettelurinteillä, joissa menneenä kesänäkin kolasin mukulakiviä ylämäkeen voimaharjoitteluna. Olen tehnyt tällaista harjoittelua jo vuosia, jonka ansiosta Himoksen rinteiden pituus on kasvanut joka vuosi toista metriä. Tästä kiitoksena laskettelurinnettä ylläpitävä taho onkin antanut minulle vuosittain lahjaksi ilmaisen kokovartalopilateksen.
Kun olen tuonut kolat pihalle ja asettanut ne siistiin riviin navetan seinustalle, voi kunnostaminen alkaa. Aluksi puhdistan kolat kesän aikana kertyneestä siitepölystä ja saivareista, sen jälkeen pesen ne hellävaroen manteli-vernissaliuoksella käyttäen apuna ainoastaan gotlantilaista säämiskäkangasta. Tuon jälkeen on vuorossa puurakenteisten kolien tervaaminen. Tervan imeytyessä valelen lakkabensiiniä uudempien kolien muoviosiin jotta niiden luisto saa maksimitehon. Fläämistä vuonna 1997 ostamani valurautainen raskaskola "Vreni Schneider" kaipaa puolestaan ruostesuojausta, jonka teen perinteiseen fläämiläiseen tapaan urean avulla. Jouluaaton kolausta varten yksinomaan käyttämäni mahonkinen, kupariheloilla ja helmiäiskahvoilla koristeltu, Baijerissa 1800-luvulla käsityönä valmistettu Gusswerk Hacker-Pschorr HM83 "Der Aase" vastaavasti käsitellään tarkkaan sentti sentillä vanupuikon ja mehiläisvahan avulla lohkeamien varalta. Tuota kokoelmani lippulaivaa huoltaessani tulen tapani mukaan poltelleekseni suuren vorarlbergiläisen Taraxacum officinale -sikarin ja juoneeksi pienen puollollisen ehtaa kirgisialaista männynpihkarommia.
Kolien metalliosat vaativat vielä omat toimenpiteensä ja lopulta kannan koko 43 kolaa käsittävän kokoelmani takaisin varastoon odottamaan ensilumia. Niitä odotan polttava tunne sisälläni itsekin, sillä onhan lumikolaus yhtä aikaa sekä verraton ajanviete, että miehen ja kolan kamppailua luontoäidistä työntyvää valkoista, kaiken syövää massaa vastaan.
Iloista lumenodotusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti